keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Sähläämistä

Kirjoitin muutama viikko sitten, että ostin Kinder Morgania 100 kpl erän. Nopeasti huomasin, että oma riskinsietokyky ylittyi tässä ostossa johtuen lähinnä siitä, että en perehtynyt ostoon tarpeeksi ja käytin lisäksi ostoon 100 % velkavipua.

Reilu viikon asia kummitteli takaraivossa ja päätin sitten rikkoa salkkuni käytännössä ainoaa tai ainakin ylivoimaisesti tärkeintä sääntöä, eli "Älä myy koskaan". Eli myin kaikki 100kpl Kinder Morgania pienellä voitolla 23.12.2015 $16,23 kappalehintaan. Voittoa per osake kertyi huikeat $0,555 per osake, eli yhteensä $55,5. Näistä kun vähentää kaupankäyntikulut 30€, pienet korkokulut velkavivusta ja verottajan viemän siivun voitosta, niin puhdasta voittoa kertyi n. 15 € :).

Uskon edelleen, että tuo sijoitus olisi pitkällä aikavälillä ollut hyvä, mutta nyt huomasin, että noin riskiseen ja vaikeuksissa olevaan velkaiseen yhtiöön sijoittaminen 100 % velkavivulla on liikaa omille yöunille. Otetaan tästä opiksi ja tehdään riskisijoitukset vain omalla pääomalla. Onneksi ei ollut kalliit oppirahat.

Palaan vuodenvaihteen jälkeen kuukausi- ja vuosikatsauksella sekä katsauksella tulevaan. Hyvät Uudet Vuodet lukijoille!

2 kommenttia:

  1. Hyvä kun tulit vihdoin järkiisi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin lyhyellä tähtäimellä tuntui olevan hyvä ajoitus myynnille. Tärkeintä on kuitenkin oma mielenterveys :D

      Poista