tiistai 8. marraskuuta 2011

ASP-tili

Kävimme eilen pankissa avaamassa ASP-tilin. ASP-tili on alle 30-vuotiaille ensiasunnon ostajille tarkoitettu säästötili. Homma toimii siten, että tilille täytyy tallettaa vähintään 150 euroa vähintään kahdeksana vuosineljänneksenä. Maksimissaan yhdellä vuosineljänneksellä voi tallettaa 3 000 euroa. Jotta asuntoa ostettaessa pankki ASP-lainan antaa, niin tilillä tulee olla 10 % asunnon hankinta-arvosta.

Miksi ASP-tili?

Ensimmäinen hyvä etu tällä hetkellä ASP-tilissä on markkinatilanteeseen nähden äärimmäisen hyvä korko. Tällä hetkellä kaikki kivijalkapankit maksavat tavallista korkoa vuosittain 1 % sekä lainaa nostettaessa 4 % lisäkorkoa. Lisäkorko maksetaan kuitenkin vain maksimissaan viideltä ensimmäiseltä vuodelta. Koroista ei tarvitse maksaa veroja! 5 % vuosittainen verovapaa korko vastaa käytännössä lähes 7 % tavallista korkoa, josta tarvitsee siis aina maksaa lähdevero. Lisäkorkoa ei kuitenkaan saa, jos tilin rahoja ei käytä asunnon ostoon! Tällöin saa siis vain tuon 1 % peruskoron.

ASP-tilin edut eivät kuitenkaan lopu korkoihin. ASP-säästäjälle pankin täytyy antaa laina pienemmällä marginaalilla kuin muille ensiasunnon ostajille! Tämän lisäksi lainaan kuuluu ilmainen valtion korkokatto, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että jos ja kun korot nykyisestä taas lähtevät nousemaan, niin valtio maksaa 70 % koroista, jotka ylittävät 3,8 prosenttiyksikön rajan. ASP-lainaa varten ei myöskään yleensä tarvitse takaajia, sillä olethan jo todistanut pankille kykeneväsi säästämään rahaa pitkäjänteisesti!

Kuulostaa hyvältä, onko ASP-tilissä huonoja puolia?

ASP-tilissä on mielestäni myös huonoja puolia, mutta ne ovat hyvin pieniä verrattuna sen etuihin. Edellämainitun lisäkoron menetyksen takia täytyy esimerkiksi olla varma asunnon hankinnasta, sillä muuten rahasi menettävät arvoa inflaation takia.

Ehkä huonoin puoli ASP-tilissä on kuitenkin maksimilainarajat, jotka ovat Helsingissä 145 000 euroa, Vantaalla, Espoossa ja Kauniaisissa 125 000 euroa ja muualla Suomessa 100 000 euroa. Käytännössä tämä tarkoittaa esim. meidän tapauksessa sitä, että joudumme ottamaan myös tavallista asuntolainaa ASP-lainan kylkeen. Tästä päästäänkin hyvin aasinsillalla seuraavaan heikkouteen, joka on se että ASP-säästäjän tulee säästää 10 % asunnon hinnasta, ei 10 % lainan arvosta! Eli jos haluaisimme esim. ostaa 220 000 euron arvoisen asunnon, niin joudumme säästämään tilille 22 000 euroa saadaksemme tuon ASP-lainan asuntoon. Tämä todennäköisesti pidentää asuntosäästämisen aikaa, mutta toisaalta tavallista asuntolainaa ei tarvitse tällöin ottaa niin paljon ASP-lainan kylkeen.

Niinkuin ym. esimerkistä huomataan, ASP-ehtojen täyttymiseen ainakin pääkaupunkiseudulla tarvitsee jo aika mittavat säästöt. Tällöin ongelmaksi saattaa tulla maksimitalletusraja, joka on 1000 euroa kuukaudessa (3 000 euroa per vuosineljännes). Useimmilla, kuten tässä tapauksessa myös meillä, ei ole säästämisen alussa varaa laittaa lähellekään tuota maksimisummaa säästöön, mutta säästämisen loppuvaiheessa kun lainanottaja on mahdollisesti valmistunut ja tulotaso sitäkautta noussut roimasti, niin tuon 1 000 euron kuukausisäästön ylittäminenkään ei pitäisi olla mahdottomuus. Tämän takia säästöaika saattaa pidentyä.

Myös minimisäästöaika (= 8 vuosineljännestä, eli 2 vuotta) on ASP:n huono puoli, sillä loistoasunnon sattuessa kohdille ennen säästöajan täyttymistä joutuu joko antamaan asunnon lipua ohi sormien tai vaihtoehtoisesti menettää kaikki ASP-edut, jolloin koko säästäminen valuu roskiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti